Ergonominen työ kauko-ohjaimen avulla

Blog , Blog • Posted on May 6, 2020 at 7:29 pm

Ergonomia sana joutaa juurensa kreikan “ergon” (työ) ja “nomos” (laki) sanoista. Ergonomia on strategia, jonka tavoitteena on suunnitella työympäristö siten, että ihmiset pystyvät työskentelemään turvallisesti, tehokkaasti ja mukavasti. Suunnittelutapa huomioi myös työpaikan ja työntekijöiden eri aistien vuorovaikutuksen. Esimerkiksi, vaikka värit voivat tehdä työpaikasta levollisen, ne voivat toimia myös varoituksena; melun ei pitäisi olla liian kovaa – eikä saa kestää kauemmin kuin on tarpeen; eikä työntekijän pitäisi suorittaa liian raskasta tai pitkäaikaista työtä.

Tätä ajatellen ergonomia on langattomien kauko-ohjainten perusta. Laitteiden langaton toiminnallisuus on itsessään ​​ergonominen toimintatapa. Sen avulla käyttäjä voi ohjata nosturia tai muita koneita turvallisella etäisyydellä, sopivalla tavalla ja minimoida haitalliset terveysvaikutukset. Langattomuus antaa myös joustavuutta liikkuvuudessa ja mahdollistaa paremman näkyvyysalueen, joka puolestaan lisää yleistä turvallisuutta ja tehokkuutta.

Tukeva ja helppokäyttöinen

Tuotekehityksemme on myös kiinnittänyt suurta huomiota kauko-ohjaimen muotoiluun. Kauko-ohjaimella on mainiosti käteen istuva, joka tarkoittaa vähemmän keskeytyksiä ja väsyneitä jännittyneitä sormia, käsiä ja käsivarsia.  Lisäksi pinta on miellyttävän sileä, mutta kuitenkin riittävän kitkan omaava pidon varmistamiseksi. Tämä pätee sekä kädessä pidettäviin ohjaimiin sekä hihnalla varustettuihin vatsalla lepääviin ohjaimiin.

Painikkeiden muotoilu, asettelu ja toiminnot voidaan määritellä joustavasti, ja jokaisen ohjaimen voidaan räätälöidä niin että käyttäjät voi suorittaa työnsä intuitiivisesti, turvallisesti ja tehokkaasti.

Älä epäröi ottaa yhteyttä mikäli haluat tietää enemmän tuotteistamme tai pyytää tuote-esittelyä. Meiltä saat tukea ja asiantuntemusta oikean ratkaisun valinnassa. Voimme jopa näyttää sinulle ratkaisuja joita et ole vielä tullut ajatelleeksi!

Back